Tuleeko lama vai onko se jo nyt päällä? En ole talous- enkä yhteiskuntatieteilijä, vaan pohdiskelen asiaa ihan maallikkopohjalta.
En ole nähnyt laman merkkejä vielä jokapäiväisessä elämässä, vaikka aiheesta kovasti mediassa puhutaankin. Ihmisiä kyllä irtisanotaan teollisuuden piirissä, mutta niin on tehty koko ajan ennenkin lamaa. Joka päivä tulee uutisia jostain päin maailmaa, näissä kerrotaan talouden taantumasta. Tuntuukin siltä, että tämä on juuri kaiken pahan alku.
Uutiset leviävät paljon nopeammin kuin edellisen taantuman aikana. Tiedämme reaaliajassa, mitä toisella puolella maapalloa tapahtuu ja olemme myöskin jopa riippuvaisia uutistarjonnasta.
Jos uskomme, että taantuma on tullut, alamme elääkin sen mukaisesti. Suomalainen teollisuusjohtaja lukee uutisia, joissa kerrotaan amerikkalaisen autoteollisuuden taantumasta, mistä hän tulee siihen tulokseen, että kohta se lama tulee meillekin. On siis pakko alkaa miettiä henkilöstön irtisanomisia ennen kuin on liian myöhäistä. Ja kohta luemme uutista, että laman takia joudutaan jälleen irtisanomaan muutama sata ihmistä. Joo, tämä oli kärjistetty esimerkki, ei asia ihan noin mene.
Ajatukseni on kuitenkin se, että uskon nykypäivän uutistulvan ainakin osittain johtaneen siihen, että uskomme laman olevan meillä ennen kuin se oikeastaan onkaan, Ja siinä tapauksessa se on täällä, joten irtisanomiset ja leikkaukset ovat välttämättömiä.
Mitenköhän tästä suosta noustaisiin?
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti